”Perheemme tie kotikouluun” –blogisarjassa julkaistaan kirjoituksia erilaisista lähtökohdista päätyä kotikouluun ja tavoista kotikouluttaa.
Nuorin lapsemme suorittaa oppivelvollisuutta kotiopetuksessa. Vanhemmat sisarukset ovat olleet normaalissa peruskoulussa, jossa viihtyivät ja menestyivät erinomaisesti. Miten sitten päädyimme nuorimman kohdalla kotiopetukseen?
Kotikoulu ei ollut suuri erillinen päätös. Voisi sanoa, että kasvoimme askel askeleelta tähän ratkaisuun. Siemen kotikoulusta alkoi itämään nuorimmaisemme ollessa päiväkoti-ikäinen: hän oli hyvin kiinnostunut numeroista ja halusi ratkaista kaikenlaisia laskutehtäviä.
Sen sijaan, että lapsemme olisi saaneet riemuita uuden oppimisesta – kannustusta ja positiivista palautetta – ympäristön reaktiot olivatkin usein päinvastaisia. Tuntui nurinkuriselta, että jos lapsemme luettelisi vaikkapa Pokemonien nimet ulkoa, saisi hän hyväksyntää ja ymmärrystä osakseen, mutta lapsi jota kiinnosti matemaattiset ”pulmat” jne., saikin osakseen vinoa tekohymyä.
Myös me vanhemmat saimme ”osamme” lannistuksesta: ”pilaamme oppimisen ilon” opettamalla lapsellemme asioita liian aikaisin, joita koulussa sitten opetetaan, kun on ”oikea aika”. Eteemme luotiin erilaisia uhkakuvia siitä mitä lapsellemme sitten koulussa tapahtuu.
Silmiemme edessä näimme oppimisesta riemuitsevan lapsen, joka kirjaimellisesti hyppi riemusta hiekkalaatikolla, kun oli saanut hiekkaa lapioidessaan jonkin oivalluksen, kuten esimerkiksi sen, että sadassa on neljä 25:ttä. Me vanhemmat koimme ja koemme vahvasti, että meidän velvollisuus on osaltamme edistää lapsemme tiedonhalua, oppimista ja taipumuksia suuntautuu ne sitten mihin tahansa.
Uhkakuvista huolimatta – ja myös uhkakuvien vuoksi- päätimme, että lapsemme jää kotiesikouluun ja suorittaa alkuopetuksen oppimäärän kotiopetuksessa ja saa edetä omaa yksilöllistä tahtiaan. Ja nyt monta vuotta myöhemmin lapsemme on edelleen kotikoulussa.
Nyt vuosien kuluessa aikaisemmin harpottu etumatka on kuroutunut monessa oppiaineessa normaaliksi ikätasoiseksi osaamiseksi. Tosin oppivelvollisuus on vain osa lapsemme kotikoulua: lapsemme oppii niin paljon muutakin! Kotikoulu ei ole mielestämme se pätevin nimitys lapsemme opinpolulle, se kuvaa parhaiten vain sitä tosiasiaa, että lapsemme ei ole koulussa. Meillä oppiminen on koko perheen elämätapa.
Koulumaisuutta kotikoulussamme on ehkä se, että joissain aineissa käytämme oppikirjoja. Sekin johtuu lähinnä siitä, että sillä tavalla pääsemme hieman helpommalla. Äidinkielessä lapsemme etenee oppikirjan mukaan ja muutamassa muussa aineessa käytämme koulukirjoja muun materiaalin ohessa. Osassa aineista emme käytä oppikirjoja ollenkaan, käytämme erilaisia oppimateriaaleja: kirjoja, dokumentteja, sanomalehtiä, internetiä, haastatteluja jne. Oppivelvollisuuteen liittyvän oppisisällön läpikäymiseen menee yleensä noin 1-3 tuntia päivässä. Aikaa jää siis paljon muuhunkin!
Arkeemme kuuluu työntäytteiset aamupäivät, jolloin kotikoululaisemme tekee annettuja koulutehtäviä ja me aikuiset omia töitämme. Puolenpäivän aikoihin lapsemme tekee enemmän aikuisen tukea vaativia tehtäviä ja myöhemmin iltapäivästä hän lähtee leikkipuistoon kavereita tapaamaan, ja sitten alkavat harrastukset, joita on tällä hetkellä ehkä liiankin monta.
Kotikouluun mahtuu niin hyviä kuin huonojakin päiviä
Koemme, että kotikoulu on elämäntapa ja arvovalinta. Meidän perhe viihtyy yhdessä ja yhdessä oppiminen on meille luonnollinen tapa elää. Meillä ei ole mitään sen erikoisempaa katsomusta tai ideologiaa valintamme taustalla. Koemme, että kotikoulu vastaa kaikista parhaiten lapsemme yksilöllisiä taipumuksia. Yhteistyö viranomaisten kanssa on meillä toiminut oikein hyvin. Koulun kanssa meillä on valvontatilaisuus yleensä kerran vuodessa. Tilaisuus kestää tunnin pari ja yleensä lapsemme esittelee opettajalle mielellään vihkojaan ja tekemiään projektejaan. Meillä on ollut onnea saada tutkivaksi opettajaksi ammattiopettaja, joka on niin kokenut ammattilainen, että kykenee selvittämään ihan jututtamalla lapsemme osaamisen. Kokeita ei ole vielä kertaakaan tehty. Ylläpidän kotioppijamme blogia, josta valvova opettaja voi halutessaan seurata missä vaiheessa etenemme.