Suomen Kotikouluyhdistys ry juhlisti Kansainvälistä lukutaitopäivää 8.9.2018 järjestämällä sen merkeissä kotioppijoille suunnatun kyselyn, joka oli avoinna syyskuun ajan. Kysely oli tarkoitettu kotioppijan itsensä vastattavaksi, mutta huoltaja sai tarvittaessa avustaa, mikäli kotioppija ei ikänsä puolesta tai muusta syystä pystynyt vastaamaan kyselyyn itsenäisesti.
Kyselyyn vastaaminen tapahtui anonyymisti tai nimimerkillä, jonka kotioppija keksi itse ja ilmoitti kyselyn lopussa. Nimimerkillä osallistuneiden osalta yhdistys on tehnyt kuvallisia ”huoneentauluja” innostavista, inspiroivista tai oivaltavista vastauksista lukutaitoon ja lukemiseen liittyen. Tällöin kyselyyn osallistumisen voi dokumentoida ja sisällyttää kotioppijan opiskeluun. Näistä ”huoneentauluista” on kaksi eri tyylistä versiosta ja omansa voi tallentaa tai tulostaa yhdistyksen nettisivujen kuvagalleriasta tai Facebook-sivun albumista nimimerkin perusteella.
Vastaajien ajatuksia lukutaidosta ja sen tärkeydestä
Kyselyyn osallistui määräaikaan mennessä kymmenisen kotioppijaa, jotka näkivät lukutaidossa ja lukemisessa monia hyviä ja tärkeitä puolia. Ne ja vastaajien lukuvinkit muille kotikoululaisille ilmenevät alla olevasta koosteesta.
Miksi lukeminen on tärkeää/kivaa itsellesi?
Vastauksista nousi esille, että lukeminen on kivaa ja siitä tykätään. Kirjat ovat hauskoja ja kivoja. Lukemalla tietää, mitä tekstissä on, oppii asioita ja oppii lukemaan. Lukeminen rentouttaa, tekee iloiseksi tai saa uppoutumaan kirjan juoneen. Lukemisen tärkeydestä ja kivuudesta nousi myös eriävä mielipide sekä sille oivaltava perustelu sanojen laittamisesta vastaajan suuhun.
Miksi mielestäsi on tärkeää, että kaikki saavat oppia lukemaan?
Usea vastaaja toi esille, että lukemaan oppiminen on tärkeää tiedonsaannin kannalta – että voi tietää asioita, joista on kirjoitettu tekstissä. Kysymys herätti myös pohdintaa siitä, että ihmisillä pitää olla vapaus oppia lukemaan tai olla oppimatta, ja että lukemisen oppimiseen ei olla valmiita läheskään aina 7-vuotiaana. Kun osaa lukea, siitä saa paljon iloa, voi oppia enemmän lauluja ja pärjätä elämässä ilman aikuista. Vanhempana voi lukea lapsille ja opettaa siten myös heitä lukemaan.
Mitä kirjaa, sarjakuvaa tai lehteä haluaisit suositella luettavaksi muille kotioppijoille? Kerro lukusuosikkisi nimi ja tekijätiedot sekä perustele, miksi sitä suosittelet.
Vastaajien lukusuosikkeihin kuuluivat:
- Walt Disneyn Aku Ankka (kiva; paljon luettavaa)
- Raamattu (voi oppia paljon)
- Harry Potter
- Kirjasarjat: Neiti Etsivä, Sinttu, Viisikko, Alice Jones, Nummelan ponitalli ja Uudenkujan sakki
- Enid Blytonin kirjat, erityisesti Salaisuus –sarja (ovat jännittäviä ja sopivat seikkailunhaluisille lukijoille)
- Chris Columbus & Ned Vizzini: Hurjien tarinoiden talo –sarja (jännittävä ja kiva)
- Gerit Kopietz, Jörg Sommar &Helmut Kollars: Lasten liikennekirja