Avainsana-arkisto: seuranta

Vastine Turun Sanomien kotiopetusta koskevan artikkelin yhteydessä julkaistuun opetusneuvos Ulla Laineen (Opetushallitus) haastatteluun

Turun Sanomat julkaisi 16.1.2019 artikkelin ”Turun Feeniks-koulun oppilaista jäljellä alle puolet – kotikouluissa Suomessa 350 lasta” yhteydessä opetusneuvos Ulla Laineen haastattelun. Haastattelussa Laine muistutti niiden vanhempien vastuusta, jotka ottavat lapsensa kotiopetukseen.

Kun perhe tekee päätöksen kotiopetuksesta, siirtyy vastuu lapsen oppivelvollisuuden suorittamisesta ja opetuksen järjestämisestä kokonaan vanhemmille. Kunta saa, mutta ei ole velvollinen antamaan kotioppijalle oppikirjoja tai muita työvälineitä. Kotioppija ei ole oikeutettu kouluruokailuun tai muihin koululaisille kuuluviin etuuksiin ja oppilashuollon palveluihin.

Suomen Kotikouluyhdistys ry:n kokemuksen mukaan kotioppijoiden vanhemmilla on hyvin tietoa kotiopetukseen liittyvistä velvollisuuksista ja vastuusta. He ovat myös valmiita kantamaan tämän vastuun. Kotiopetusta on usein harkittu pitkään, ja päätöksen seurauksia on punnittu tarkkaan ennen lopullisen kotiopetuspäätöksen tekemistä.

Suomen Kotikouluyhdistys ry:n tarkoituksena on jakaa tietoa, joka auttaa vanhempia valitsemaan omalle lapselleen oikean vaihtoehdon oppivelvollisuuden suorittamiseksi. Yhdistyksen sivuilta löytyy paljon tärkeää kotiopetukseen liittyvää tietoa, mm. Kotikoulun ABC -opas kotiopetusta harkitseville ja aloitteleville perheille. Tarvittaessa ja resurssiensa puitteissa yhdistys tarjoaa myös henkilökohtaista neuvontaa ja tukea mm. kotikouluperheille ja tutkiville opettajille.

Sosiaaliset taidot ja huoli lapsesta

Suomessa oppivelvollisuuden voi suorittaa muullakin tavalla kuin käymällä koulua. Laineen mukaan kotikoulupäätöksistä tehdään kuitenkin myös lastensuojeluilmoituksia.

Kotikouluun ei tarvita mitään erityistä syytä eikä päätös kotiopetuksesta anna aihetta ”erityiseen tai syvään huoleen” lapsesta. Vastuullisesti toteutettuna kotiopetus ei vaaranna lapsen kehitystä tai lapsen sosiaalisten taitojen karttumista. Kansainvälisten tutkimusten mukaan kotioppijoiden sosiaaliset taidot ovat vähintään yhtä hyvät, jopa paremmat, kuin koululaisten. He kykenevät myös muodostamaan kestäviä ystävyyssuhteita kaikenikäisiin.

Aiheesta lisää täällä: https://www.suomenkotikouluyhdistys.fi/kotioppija-ja-sosiaaliset-taidot/

Kotiopetuksen suosio ja kotioppijoiden määrä

Artikkelin mukaan kotiopetuksessa olevien suomalaisten lasten lukumäärästä on vain arvio. Laine esittää myös näkemyksensä siitä, että kotioppijoiden määrä ei ole tulevaisuudessa kasvamassa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan kotiopetuksen suosio on lisääntymässä useissa maissa. Syitä kotiopetuksen suosion kasvamiseen ovat mm. lisääntynyt väkivalta ja turvattomuus sekä vanhempien halu osallistua lastensa kasvatukseen.

Sama kehitys on nähtävissä myös Suomessa, jossa kotioppijoiden määrä on vuosittain lisääntynyt tasaisesti. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2011 kotioppijoita oli 222 lasta. Vuoteen 2018 mennessä kotiopetuksessa olevien lasten määrä oli noussut 414:ään. Poikien osuus tästä määrästä on hieman yli puolet.

Kotiopetuksen suosion voidaan odottaa kasvavan edelleen, kun tieto kotiopetuksesta lisääntyy. Oletuksiin ja ennakkoluuloihin perustuvan ”tiedon” sijasta Suomessa tarvitaan faktoihin perustuvaa ajantasaista tietoa kotiopetuksen haasteista, ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Suomen Kotikouluyhdistys ry

 

Linkki Turun Sanomien artikkeliin: https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4447528/Turun+Feenikskoulun+oppilaista+jaljella+alle+puolet+kotikouluissa+Suomessa+350+lasta

Kotioppijan seuranta –kysely ajalla 21.10.-15.11.2018

Suomen lainsäädäntöön perustuvaa oppivelvollisuutta suoritetaan kotikouluperheissä eri puolella Suomea, mutta myös ulkomailla, jonne perhe on voinut muuttaa väliaikaisesti esimerkiksi vanhemman työn vuoksi. Osa kotioppijoista on ollut kotikoulussa oppivelvollisuuden alkamisesta lähtien, osalla on kokemusta sekä kotona että koulussa oppimisesta.

Kotikouluperheet päätyvät eri syistä valitsemaan alusta lähtien kotioppimisen tai ottamaan lapsensa tai nuorensa pois koulun kirjoilta. Kotioppijoiden huoltajat kantavat itse vastuun siitä, että oppivelvollisuus tulee ajallaan suoritetuksi. Oli syynä koulukiusaaminen, sisäilmaongelmat, opetusjärjestelyt, uskonnolliset, ideologiset, terveydelliset tms. tekijät, kyse merkittävästä taloudellisesta sekä ajallisesta panostuksesta erinäisine satsauksineen ja järjestelyineen. Kotikouluun siirtyminen on monen perheen ja kotioppijan näkökulmasta myös iso muutos. (mm. Nygård 2017; SuKo 2018.)

Kotioppijan edistymistä oppivelvollisuuteen sisältyvissä aineissa seurataan sekä kodin että viranomaistahon toimesta, jota edustaa valvonnasta vastaavan koulun nimeämä tutkiva opettaja. Vuoden 2017 tilastojen¹ valossa nelisen sataa kotioppijaa eli kotikoululaista tapaa kuluvan lukuvuoden aikana vähintään kerran oppivelvollisuuden edistymisen seurantaa varten nimetyn tutkivan opettajan. Luokka-asteesta ja paikkakunnasta riippuen kotioppijalla voi olla yksi tai useampi tutkiva opettaja luku-, taito- ja taideaineita varten.

Lähtökohtaisesti seurannan ja tapaamisten tulisi tapahtua yhteistyössä ja keskustellen kodin kanssa, kotioppijaa kunnioittavasti, kannustavasti ja tarkoituksenmukaisesti voimassa olevan valtakunnallisen opetussuunnitelman puitteissa (mm. OPH 2018; SuKo 2018). Monessa tapauksessa kotioppijalla on ilo saada ammattitaitoinen, kannustava ja rakentavalla tavalla seurantaa toteuttava tutkiva opettaja, ja keskusteluyhteys sekä vuorovaikutus kodin kanssa on hyvä. Toisessa ääripäässä kotioppijaa testataan kokeilla, joita teetätetään koko vuoden oppimääristä kerralla ja jotka perustuvat eri kirjoihin, joita kotikoulussa on käytetty. Palaute on lannistavaa ja epäreilua, ja suorituksia verrataan koululuokissa opiskeleviin oppilaisiin.

Suomen Kotikouluyhdistys ry:n keskeisiä tavoitteita on jakaa kotikoulutietoutta ja edistää sekä yhtenäistää hyviä käytäntöjä muun muassa oppivelvollisuuden edistymisen seurantaan liittyvissä asioissa. Mitä sitten ovat hyvät käytännöt ja mielekkäät tarkoituksenmukaiset toteutustavat seurannassa ja tutkivan opettajan tapaamisissa? Entä mikä on vähemmän mielekästä ja toimivaa, ja miksi? Johtuvatko sekalaiset käytännöt siitä, että valvonnasta vastaavassa päässä tietoa ja kokemusta kotikoulusta on vähän, jos lainkaan? Sekoitetaanko vanhempien vastuulla oleva kotikouluttaminen koulun järjestämään kotona tapahtuvaan koulunkäyntiin, ja siksi toimitaan tietyllä tavalla?

Yhdistys kartoittaa tätä maastoa kotikouluperheille ja oppivelvollisuuden suorittaneille entisille kotioppijoille suunnatulla Kotioppijan seuranta -kyselyllä, jonka tulokset julkaistaan nettisivuillamme marraskuun lopussa 2018. Lisäksi yhdistys tulee järjestämään myöhemmin oman kyselyn tutkiville opettajille.

Kotioppijan seuranta -kyselyyn vastataan nimettömänä. Kysely on kahdessa eri osiossa, joista ensimmäinen on nykyisten ja entisten kotioppijoiden huoltajille ja toinen oppivelvollisuuden suorittaneille entisille kotioppijoille. Kyselyyn pääsee käsiksi oheisista linkeistä. Vastausaika päättyy 15.11.2018.

¹Tilastokeskuksen antamien tietojen mukaan vuonna 2017 Suomessa oli kotikoululaisia virallisesti 378, josta tyttöjä 175.

 

Lähteet

Nygård, L. 2017. Kotikoulu tarjoaa turvallisuutta ja rauhaa, vaikka kaverit voivat joskus olla ”sikaraivostuttavia”. Maaseudun tulevaisuus. Ihmiset ja kulttuuri 29.4.2017. Luettu 12.10.2018. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/kotikoulu-tarjoaa-turvallisuutta-ja-rauhaa-vaikka-kaverit-voivat-joskus-olla-sikaraivostuttavia-1.186661

OPH. 2018. Säädökset ja ohjeet. Kotiopetus. Luettu 12.10.2018. https://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/kotiopetus

SuKo. 2018. Kotikoulun ABC. Suomen Kotikouluyhdistys ry. Luettu 12.10.2018. https://www.suomenkotikouluyhdistys.fi/wp-content/uploads/2018/06/SuKo-esite.pdf

Kotioppijoiden lukutaitokyselyn satoa 2018

Suomen Kotikouluyhdistys ry juhlisti Kansainvälistä lukutaitopäivää 8.9.2018 järjestämällä sen merkeissä kotioppijoille suunnatun kyselyn, joka oli avoinna syyskuun ajan. Kysely oli tarkoitettu kotioppijan itsensä vastattavaksi, mutta huoltaja sai tarvittaessa avustaa, mikäli kotioppija ei ikänsä puolesta tai muusta syystä pystynyt vastaamaan kyselyyn itsenäisesti.

 

Kyselyyn vastaaminen tapahtui anonyymisti tai nimimerkillä, jonka kotioppija keksi itse ja ilmoitti kyselyn lopussa. Nimimerkillä osallistuneiden osalta yhdistys on tehnyt kuvallisia ”huoneentauluja” innostavista, inspiroivista tai oivaltavista vastauksista lukutaitoon ja lukemiseen liittyen. Tällöin kyselyyn osallistumisen voi dokumentoida ja sisällyttää kotioppijan opiskeluun. Näistä ”huoneentauluista” on kaksi eri tyylistä versiosta ja omansa voi tallentaa tai tulostaa yhdistyksen nettisivujen kuvagalleriasta tai Facebook-sivun albumista nimimerkin perusteella.

 

 

Vastaajien ajatuksia lukutaidosta ja sen tärkeydestä

Kyselyyn osallistui määräaikaan mennessä kymmenisen kotioppijaa, jotka näkivät lukutaidossa ja lukemisessa monia hyviä ja tärkeitä puolia. Ne ja vastaajien lukuvinkit muille kotikoululaisille ilmenevät alla olevasta koosteesta.

 

Miksi lukeminen on tärkeää/kivaa itsellesi?

Vastauksista nousi esille, että lukeminen on kivaa ja siitä tykätään. Kirjat ovat hauskoja ja kivoja. Lukemalla tietää, mitä tekstissä on, oppii asioita ja oppii lukemaan. Lukeminen rentouttaa, tekee iloiseksi tai saa uppoutumaan kirjan juoneen. Lukemisen tärkeydestä ja kivuudesta nousi myös eriävä mielipide sekä sille oivaltava perustelu sanojen laittamisesta vastaajan suuhun.

 

Miksi mielestäsi on tärkeää, että kaikki saavat oppia lukemaan?

Usea vastaaja toi esille, että lukemaan oppiminen on tärkeää tiedonsaannin kannalta – että voi tietää asioita, joista on kirjoitettu tekstissä. Kysymys herätti myös pohdintaa siitä, että ihmisillä pitää olla vapaus oppia lukemaan tai olla oppimatta, ja että lukemisen oppimiseen ei olla valmiita läheskään aina 7-vuotiaana. Kun osaa lukea, siitä saa paljon iloa, voi oppia enemmän lauluja ja pärjätä elämässä ilman aikuista. Vanhempana voi lukea lapsille ja opettaa siten myös heitä lukemaan.

 

Mitä kirjaa, sarjakuvaa tai lehteä haluaisit suositella luettavaksi muille kotioppijoille? Kerro lukusuosikkisi nimi ja tekijätiedot sekä perustele, miksi sitä suosittelet.

Vastaajien lukusuosikkeihin kuuluivat:

  • Walt Disneyn Aku Ankka (kiva; paljon luettavaa)
  • Raamattu (voi oppia paljon)
  • Harry Potter
  • Kirjasarjat: Neiti Etsivä, Sinttu, Viisikko, Alice Jones, Nummelan ponitalli ja Uudenkujan sakki
  • Enid Blytonin kirjat, erityisesti Salaisuus –sarja (ovat jännittäviä ja sopivat seikkailunhaluisille lukijoille)
  • Chris Columbus & Ned Vizzini: Hurjien tarinoiden talo –sarja (jännittävä ja kiva)
  • Gerit Kopietz, Jörg Sommar &Helmut Kollars: Lasten liikennekirja

 

Kohti uutta lukuvuotta: kotikoululaisen portfolio

Suomessa kotiopetus on laillinen vaihtoehto suorittaa oppivelvollisuus. Kotikoululaisen asuinkunta määrää kotioppijalle ns. tutkivan opettajan, joka seuraa lapsen oppivelvollisuuden edistymistä. Tapaamisia tutkivan opettajan kanssa on lukuvuosittain yleensä yksi tai kaksi.

 

Kotioppijan edistymisen esitteleminen ja opitun esille tuominen jää pitkälti kotiopetusperheen tehtäväksi. Luottamuksellinen ja hedelmällinen yhteistyö tutkivan opettajan kanssa on kotiopetuksessa olevan lapsen etu. Kuinka sitten pitää tutkiva opettaja selvillä siitä, miten kotioppija edistyy? Kuinka ”todistaa” eteneminen opinnoissa?

 

Oppimisen ja etenemisen dokumentoinniksi on erilaisia tapoja. Usein puhutaan portfoliosta eli ansio- tai työnäytekansiosta. Sen voi toteuttaa monella eri tavalla riippuen käytössä olevista resursseista.

 

Yksinkertaisimmillaan portfolio voi olla kansio, johon kerätään lapsen työnäytteitä ja projektien tuotoksia. Pienellä vaivalla saa tavallisella tekstinkäsittelyohjelmalla saa aikaiseksi pätevän portfolion, jonka voi lähettää opettajalle sähköpostitse.

 

Suositut blogialustat, kuten Blogger, WordPress, Blogspot ja Lily tarjoavat useita erilaisia mahdollisuuksia portfolion rakentamiseen ja ylläpitoon. Niitä kannattaa vertailla ajan kanssa ja arvoida, mikä palvelee parhaiten tarkoitusta. Kotioppijan yksityisyydensuoja on muistettava huomioida. Eri blogialustat ovat erilaisia ominaisuuksiltaan mm. sisällön suojaamisessa salasanalla.

 

Ilman tietokonetta portfolion voi rakentaa älypuhelimella vaikkapa Facebookiin. Edustavia portfolioita tai oppimispäiväkirjoja voi tehdä myös monella ilmaisella appilla. Pienellä paneutumisella pääsee nopeasti alkuun.

 

Portfolio ei ole ainoastaan väline dokumentoida tehtyä ulkopuolisille. Se on myös erittäin hyödyllinen oppimisen apuväline. Portfolion kautta lapsi havaitsee oman etenemisensä, ja se on erittäin tehokas apuvälinen itsearvioinnissa. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa portfolio on hyödyllinen väline materiaalin koostamiseksi yhdeksi oppimiskokonaisuudeksi.

 

Helsingin kaupungin opetusviraston Ilmiömäinen koulu -hanke puhuu koulujen perusopetuksessa jo ensimmäiseltä luokalta koottavan ePortfolion puolesta. Tässä hankkeessa oppilaat itse keräävät, käsittelevät ja tuottavat tietoa ”sähköiseen koulureppuunsa”. Usealla kotikouluperheellä on jo käytännön kokemusta tämän mallin soveltuvuudesta ja hyödyistä.

 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suosittelen vaihtoehtoihin ja niiden rajoitteisiin tutustumista etukäteen. Jos haluaa rakentaa vaativampaa portfoliota, on maksullisissa versioissa paljon valinnanvaraa.

 

 

Miten meillä:

Meillä tehdyn ja opitun todentaminen perustuu pitkälti valokuviin. Kännykkäkamera on meillä ahkerassa käytössä ja kuvaamme lapsen urheilukäyntejä, vierailuja, työpajoja, omia tutkimuksia, projekteja ja ihan vihkotehtäviäkin. Ylläpidämme tietokoneella portfoliota WordPressin ilmaisversiolla. Toistaiseksi ylläpito on meidän aikuisten vastuulla, mutta lapsi ehdottaa aina välillä mitä haluaisi näytille portfolioonsa. Tutkiva opettajamme on sanonut, että tämä on hyvä keino seurata lapsen oppimista! Tavoitteemme on siirtyä siihen, että lapsen osallisuus portfolion koostamisessa kasvaa, ja hän pikkuhiljaa alkaa koostamaan sitä itse.

 

Oppivelvollisuuden seuranta: koe-maraton vai kannustava tapaaminen?

(Julkaistu alunperin 8.5.2018 yhdistyksen Facebook-sivulla)

Oppivelvollisuuden voi Suomessa suorittaa laillisesti osallistumatta kouluopetukseen. Suomessa ei ole koulupakkoa ja kotiopetukseen siirtyminen on ilmoitusasia. Mikäli vanhemmat päättävät lapsensa kotiopetuksesta, sitoo heitä valtakunnallinen opetussuunnitelma. Lapsen asuinpaikalla on valvontavelvollisuus, jossa lapsen oppivelvollisuuden etenemistä seurataan.

Opetushallitus kertoo verkkosivuillaan seuraavasti: ”Oppivelvollisen edistymistä valvotaan ja seurataan suhteessa perusopetuksen oppimäärään kuuluvien oppiaineiden tavoitteisiin. Lainsäädännössä ei ole määritelty, kuinka usein valvontatilaisuuksia järjestetään. Yleinen käytäntö on, että niitä on kerran pari vuodessa. Valvontatilaisuuksissa edistymistä tutkitaan muun muassa keskustelujen, kirjallisten ja suullisten kokeiden ja näyttöjen sekä muun tyyppisten näyttöjen avulla. Muut näytöt ovat tarpeen erityisesti selvitettäessä oppivelvollisen edistymistä taide- ja taitoaineissa.”

Parhaimmillaan jokakeväinen käynti opettajan luona on odotettu ja innostava tapahtuma. Useissa kunnissa kotiopetuksen oppivelvollisuuden seuraaminen on ymmärretty oikein ja yhteistyö kodin ja valvontavastuussa olevan viranomaisen välillä on molempia osapuolia, ja erityisesti lasta, kunnioittavaa. Seurantatilaisuuden perusteella tutkiva opettaja kirjoittaa kunnan opetusviranomaiselle lausunnon kotioppijan oppivelvollisuuden etenemisestä. Valvonnan tarkoituksena ei ole antaa arvosanoja tai todistusta vaan tilaisuuden aikana arvioidaan oppimisen edistymistä suhteessa tavoitteisiin.

Valitettavasti on myös kuntia, joissa oppivelvollisuuden seuranta ja ymmärrys kotioppijan oikeuksista eivät yllä tälle tasolle. Suomi on hyväksynyt YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen. Siinä on säädetty, että kaikissa lasta koskevissa asioissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Myös kotiopetuksen valvonnan tulee olla tarkoituksenmukaista, ja se tulisi toteuttaa lapsen edun mukaisesti.

Nyt, kun lukuvuosi on lopuillaan, on monella kotioppijalla aika esittää vuoden aikana tehdyt työt tutkivalle opettajalle. Olemme saaneet valitettavan paljon huolestuttavia viestejä, joiden mukaan seurantatilaisuuden yhteydessä jopa nuorimpia alakouluikäisiä kotioppijoita on vaadittu tekemään lukuisia kokeita samana päivänä. Tällainen toiminta ei ole lapsen edun tai tarkoituksenmukaisen oppimisen edistymisen seurannan mukaista ja saattaa rikkoa lapsen oikeuksien sopimusta.

Oppiminen ei ole sidottu kirjasarjoihin tai oppikirjoihin. Useissa oppiaineissa, kuten ympäristöopissa ja kielissä painotus ja sisältö (esim.sanasto) voivat poiketa huomattavasti eri kustantajien ja tekijöiden kirjasarjojen välillä, eikä kotioppija ole velvollinen käyttämään tiettyjä kirjasarjoja tai oppikirjoja oppimisensa tukena. Lisäksi moni kotioppija opiskelee vuosiluokkiin sitoutumattomasti. Joissain kunnissa kotioppijoille on kuitenkin teetetty sellaisten kirjasarjojen kokeita, joita kyseinen lapsi ei ole koskaan nähnytkään.

Suomalaiset opettajat ovat korkeasti koulutettuja. Tutkivan opettajan tulisi ammattitaitoonsa perustuen kyetä arvioimaan kotioppijan oppimisen edistymistä portfolion ja esimerkkitöiden sekä kannustavan ja kehittävän keskustelun avulla. Tämä vaatii kuitenkin sen, että tutkivalla opettajalla on käytössään asianmukaisesti ja selkeästi koottu portfolio tai muuta näyttöä, josta ilmenee mm. se, mitä tavoitteita on saavutettu ja missä lapsi tarvitsee mahdollisesti vielä harjoitusta ja tukea. Koska hyvien oppimis- ja itsearviointitaitojen saavuttamista voidaan pitää oppimisen kannalta tärkeänä, on lapsen hyvä osata kertoa ikätasoisesti itse omasta oppimisestaan, opiskelutavoistaan ja tavoitteistaan.

Oppimisen edistymisen seuranta on lapsen kannalta tärkeää, sillä oikein toteutettuna se on lapsen edun mukaista, lapsen oikeuksia ja oppimista edistävää sekä oppimiseen innostavaa ja kannustavaa. Suomen Kotikouluyhdistys ry tekee töitä, jotta oikeudenmukainen, kannustava ja ammattitaitoinen oppivelvollisuuden edistymisen seuranta toteutuisi kotikoululaisten kohdalla kaikissa Suomen kunnissa.

Suomen Kotikouluyhdistys ry