SuKo sai 24.5. virtuaali-iltaansa vieraakseen opetusneuvos Annamari Kajaston vastaamaan kotioppijoiden vanhempia askarruttaviin kysymyksiin ja keskustelemaan sellaisista aiheista kuin haasteet tutkivien opettajien kanssa, aiheettomat lastensuojeluilmoitukset, monikielisten lasten ruotsin kielen opinnot sekä erityislasten asema kotiopetuksessa. Ensimmäisen kerran Kajasto vieraili SuKon virtuaali- illassa tasan vuosi sitten ja oli hienoa saada hänet uudelleen jakamaan asiantuntemustaan perheille.  Tämän illan aikana nousi esiin jälleen runsaasti mielenkiintoisia ja tärkeitä näkökulmia, joten SuKon puolesta toivomme, että vastaavia kyselytunteja toteutuisi myös tulevaisuudessa. Teams- kutsu virtuaali-iltaan jaettiin SuKon sosiaalisen median ja Discord-palvelimen kautta.

Alkuun opetusneuvos kiitti kutsusta tulla virtuaali-iltaan mukaan ja kiitteli myös hyvästä yhteistyöstä yhdistyksen kanssa. Hän piti tärkeänä sitä, että SuKo on yksi taho, jonka kautta kuulee vanhempien äänen kentältä ja saa palautetta myös Opetushallituksen Kotiopetus-verkkosivujen ohjeistuksista. Viime vuonna esimerkiksi yhdessä SuKon puheenjohtajan kanssa tarkennettiin ohjeiden sanamuotoja palvelemaan paremmin vanhempia. Kajasto kannusti seuraamaan OPH:n sivustoja, koska ohjeita päivitetään sinne aktiivisesti. Ohjeet ovat hyväksi havaittuja käytäntöjä, mutteivät velvoittavia, mikä johtuu Suomen lainsäädännöstä: kotiopetuksen käytännön järjestelyistä ei laissa todeta juuri mitään, joten OPH joutuu tulkitsemaan lakia. Kajasto valistaa työkseen opetuksesta vastaavia viranhaltijoita siitä missä raameissa viranomaiset voivat toimia kotiopetuksen osalta sekä tuomaan heille huoltajien äänen kuuluviin.

Perheiden yhteistyöstä viranomaisten kanssa

Kun perheet valmistautuvat keskustelemaan kotiopetuksesta ja sen käytännön toteutuksesta opetuksesta vastaavien viranhaltijoiden kanssa, Kajasto nosti hyviksi tietolähteiksi OPH:n Kotiopetus-sivuston ja SuKon verkkosivut. OPH:n sivut on kirjoitettu ajatellen ensisijassa opetuksen järjestäjiä (kouluja, opettajia, rehtoreita) ja siksi sivujen teksti on virkakieltä. Mutta yhtälailla sivuston tiedoista on hyötyä myös kotioppijoiden huoltajille.

Luottamuksen rakentaminen perheen ja tutkivan opettajan välillä on tärkeää alusta asti. Luottamus on avain rakentavaan yhteistyöhön, mitä ei voi liikaa korostaa. Sekä perheen että kunnan tulee tietää, mitkä ovat kummankin vastuut ja velvollisuudet. Etenkin kunnissa on ymmärrettävä selkeästi, että Perusopetuslain 26 § mukaan huoltaja päättää tavasta, jolla lapsi suorittaa oppivelvollisuutensa, ja yksi laillinen tapa on kotiopetus, jota kunta ei voi kieltää. Ei edes erityislapsen kohdalla, vaikka hänellä olisi vaikea kehitysvamma. Päätös lapsen tavasta hankkia koulusivistys kuuluu yksin huoltajalle ja kunnan tehtävä on valvoa, että opinnot edistyvät.

Kajasto totesi, että tämän oikeuden ymmärtäminen voi olla koulumaailmassa vaikeaa, koska Suomessa elää vahvasti ajatus siitä, että koulunkäynti on paras vaihtoehto lapselle. Koulun näkökulmasta voi tuntua harmittavalta, etteivät he pääse tarjoamaan parasta tukeaan kotioppijalle. Suomessa ei kuitenkaan ole koulupakkoa, ja koulusivistyksen voi hankkia myös muuta kautta. Huoltajan päätöstä kotiopetuksesta ei voi estää kunta, koulu tai rehtori, koska se ei kuulu heidän toimivaltaansa.

Kun terveydenhuolto puuttuu kotiopetukseen

Yleisön puheenvuoroissa nousivat esiin hankaluudet myös muiden viranomaisten kanssa, esimerkiksi lastensuojelussa tai terveydenhuollossa. Näissäkään piireissä ei ymmärretä kotiopetusta ja oletetaan koulun olevan parasta kuntouttavaa toimintaa lapselle ja siksi sinne painostetaan etenkin erityislapsia. Vanhemmat olivat huolissaan siitä, ettei viranomaisia kiinnosta OPH:n ohjeet, vaikka ne ovat hyvät.

Kajasto vastasi, että voi pyytää ottamaan yhteyttä häneen ja hän voi keskustella ja selventää kotiopetuksen asemaa ja merkitystä myös muille viranomaisille. Esimerkiksi yksi kunta oli tulkinnut OPH:n ohjeistusta siten, että he voisivat määrätä erityislapsen kouluun, vaikka näin ei voi lain mukaan tehdä. Opetusneuvoksesta oli ollut mielenkiintoista kuulla, kuinka koulun pedagogiset asiantuntijat olivat päätyneet omaan tulkintaansa.

Toisessa tapauksessa kunta ajatteli, että voisi määrätä kehitysvammaisen lapsen kouluun, mutta Oppivelvollisuuslaki on yksiselitteinen ja koskee kaikkia oppivelvollisia heidän taustastaan riippumatta. Kajaston kollega vastasi kyseiseen kuntaan, että tällainen toiminta on lisäksi syrjivää, koska lapsia on kohdeltava yhdenvertaisesti taustasta riippumatta (Yhdenvertaisuuslaki 8 §). Koulupakkoa ei lain mukaan ole, vaikka taustalla olisi kehitysvamma. Perusopetuslain 26 § toinen momentti on ainoa mikä pätee ja tämä pitää ymmärtää myös terveydenhuollossa. Huoltaja päättää oppivelvollisuuden toteutumistavasta.

Lastensuojelulla uhkailu

Vanhemmat pitivät puheenvuoroja myös kouluissa ilmenevästä tavasta uhkailla lastensuojelulla, jos lapsi aikoo siirtyä kotiopetukseen tai ilmenee ristiriitaa kotiopetuksen edistymisen seurannan tavoista. Uhkailu puhututtaa ja stressaa perheitä, mikä vie turhaan resursseja pois itse lapsen opettamisesta. Tällaista uhkailua ilmenee vuosittain kotiopetuspiireissä, mille olisi hyvä tehdä jotain. Aiheettomat lastensuojeluilmoitukset vievät niin perheiden kuin sosiaalityöntekijöiden aikaa, siihen kuluu yhteiskunnan rahaa ja resursseja hukkaan ja ne ovat pois niiltä perheiltä, joissa apua oikeasti kaivattaisiin. Lisäksi uhkailu ja perättömät ilmoitukset heikentävät luottamusta viranomaisiin, vaikka luottamus puolin ja toisin on juuri hyvän yhteistyön ydin. Toiveita esitettiin, jos OPH voisi aktiivisemmin tiedottaa esimerkiksi lastensuojelua tai terveydenhuoltoa kotiopetuksesta. Myös vanhaa koulutarkastusjärjestelmää toivottiin takaisin, että koulut saataisiin vastuuseen sellaisten lastensuojeluilmoitusten tekemisestä, jotka tehdään vain kiusantekona.

Opetusneuvos huomautti tässä yhteydessä, että lastensuojelu on muutenkin aiheeton reitti, kun puhutaan pelkästään oppivelvollisuuden suoritustavasta. Ensinnäkin päätös kotiopetukseen siirtymisestä on yksin lapsen huoltajan, mitä kunta tai muukaan viranomainen ei voi estää. Mikäli niin kävisi, että huoltaja tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlöisi lapsen oppivelvollisuuden toteutumisen, huoltaja voidaan tuomita sakkoihin. Sakot antaa poliisi ja tästä prosessista vastaa oikeuslaitos, ei sosiaalitoimi. Tämä sama oppivelvollisuuden laiminlyönti ja sakot koskevat myös koulua käyvien lasten huoltajia (Oppivelvollisuuslaki 22 § ja Perusopetuslaki 45 §).

Kunta ei voi pakottaa siirtymään kotiopetukseen

Aina kaikissa kunnissa ei pyritä estämään kotiopetukseen siirtymistä vaan joissain tilanteissa koulun puolelta on aktiivisesti painostettu ottamaan lapsi kotiopetukseen, vaikka vanhemmat eivät ole tällaista toivoneet. Yhdessä puheenvuorossa kerrottiin tällaisesta tilanteesta: huoltajia painostettiin ottamaan lapsi kotiopetukseen johtuen lapsen urheiluharrastuksesta. Tässäkään tapauksessa kunnalla ja koululla ei ollut selvää ymmärrystä mitkä ovat koulun ja huoltajien vastuut, jos lapsi siirtyisi kotiopetukseen (ei etäopetukseen).

Opetusneuvos totesi suoraan, että näin kunta ei voi toimia, koska kunta ei voi eikä saa vaikuttaa huoltajan päätökseen oppivelvollisuuden suorittamistavasta. Koulun olisi ollut tässä kohden ollut järkevää hyödyntää Perusopetuslain 18 § ja tarjota vuosiluokkiin sitomatonta opetusta, jolloin lapsi opiskelisi oman suunnitelman mukaisesti koululle.

Kyseinen tapaus jatkui siten, että vanhemmat päättivät siirtyä etäkoulu Kulkuriin, koska vuosiluokkiin sitomattomasta opiskelusta kunta väitti, ettei se ole mahdollista. Huoltajaa harmitti se, että syynä tähän oli lapsen harrastus, jossa tämä kilpaili MM-tasolla. Huoltaja huomautti, että Suomesta löytyy muitakin vastaavia alansa huippuja, mutta Suomen kunnat ja koulut eivät kohtele näitä lapsia valtakunnallisesti yhdenvertaisesti. Toisissa kunnissa on sopinut hyvin, että lapsi käy fyysisesti koulussa kahtena päivänä vuodessa ja toisissa se on mahdotonta.

Kajasto avasi, että tällaisessa tilanteessa kuuluu ottaa ensin yhteyttä rehtorin esimieheen ja keskustella tämän kanssa. Tarvittaessa tehdä valitus Aluehallintovirastoon. Huoltaja kertoi, että tässä tapauksessa ei ollut kuitenkaan auttanut, vaikka hän oli ollut yhteydessä sivistysjohtajaan, kaupunginjohtajaan, kaupungin lakimieheen ja lopulta valitti AVI:in. Kaiken huippu oli, että AVI totesi, että kunta voi toimia niin kuin on toiminut. Mille taholle voi valittaa AVI:n päätöksestä?

Kielikysymyksiä äidinkielestä ja toisesta kotimaisesta kielestä

Yksi ennakkokysymys oli esitetty siitä, pitääkö kotioppijan opiskella ruotsia, jos tämän äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Kajasto välitti kysymykseen vastauksen OPH:n juristilta:

Yleinen asetelma on se, että suomi on kotioppijan äidinkieli ja ruotsi toinen kotimainen kieli (B1) tai päinvastoin. Kun kotioppijan äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi, saame, viittomakieli tai romani, suomea opiskellaan S2-kielenä ja ruotsia toisena kotimaisena tai toisinpäin. Kotona voi hyvin opettaa äidinkielellä ja opiskella oman äidinkielen kielioppia ja kirjallisuutta, mutta se ei poista suomea ja ruotsia yhteisesti opiskeltavista oppiaineista, jotka on eduskunta lakiin säätänyt asetuksella (Perusopetuslaki 11 § ja 12 §). Tarkemmin S2-kielestä on kerrottu Perusopetuksen opetussuunnitelmassa Äidinkielen ja kirjallisuuden yhteydessä (esimerkiksi 1.–2. lk s. 117–118 ja s. 124–126). Suomessa on mahdollista opiskella myös etänä vieraalla kielellä toiseen maahan ko. maan opetussuunnitelman mukaisesti, jolloin kyseinen maa valvoo oppimisen edistymistä. Opetuskielen on oltava virallinen kieli kohdemaassa.

Yleisöstä pohdittiin, että tämä tarkoittaa maahan muuttavalle oppivelvolliselle suurempaa työmäärää siksi, että tasa-arvon takia kaikkien on opiskeltava määrättyjä yhteisiä aineita. Se kuulosti monen mielestä raskaalta äkkiseltään ajatellen. Kajasto vastasi, että koulumaailmassa kielten opiskelu etenisi siten, että ensimmäisen vuoden oppilas menisi valmistavalle luokalle, minkä aikana opetetaan tehostetusti suomea. Toiselle vuodelle siirrytään tavalliseen luokkaan opiskelemaan yleensä suomeksi. B1-ruotsin kohdalla voidaan käyttää Perusopetuslain 18 §. Ei ole automaatio, että oppilas vapautetaan kielen opiskelusta, mutta jos tulee Suomeen 8. tai 9. luokalle ilman aiempaa koulunkäyntitaustaa, tilanne olisi kohtuuton opetella yhtä aikaa kahta kotimaista kieltä. Jos lapsi on kuitenkin käynyt jotain koulua aiemmin elämässään ja tulee Suomeen esimerkiksi 6. luokalle, silloin hänen odotetaan opiskelevan samoin kuin muidenkin B1-kieltä.

Toisen kotimaisen kielen opinnoissa voidaan koulussa tarjota kolmiportaista tukea: yleistä tukea, tehostettua tukea tai tarvittaessa tehdä erityisen tuen päätös kyseisestä oppiaineesta ja yksilöllistää tavoitteet, mikäli aiemmat tuen tasot eivät riitä kielen oppimiseksi. Jos sittenkään ei ole mitään vaikutusta, voidaan vapauttaa aineen opiskelusta. Kotiopetuksessa ei ole mahdollisuutta vapautua yhteisten aineiden opiskelusta.

Kielten opiskelua voisi opetusneuvoksen mielestä ajatella myös siitä näkökulmasta, että on tärkeää antaa lapselle mahdollisuus opiskella ja saada opetusta molemmista kotimaisista kielistä. Olisi lisäksi epäreilua lapsen kannalta odottaa, että tietystä taustasta tuleva oppilas ei kykenisi oppimaan jotain tiettyä oppiainetta lainkaan.

Pohdintoja esitettiin myös vieraskielisistä kouluista Suomessa, kuten eri kaupunkien kansainvälisistä kouluista, Helsingin ranskalaisesta, saksalaisesta ja venäläisestä koulusta ja niiden kieliopinnoista. Kajasto totesi näihin, että ainakin kuntien kansainvälisissä kouluissa opetus voidaan järjestää täysin englanniksi, mutta koska ne noudattavat suomalaista opetussuunnitelmaa, niissä opetetaan S2-suomea ja B1-ruotsia, koska tuntijakoasetus velvoittaa opettamaan kaikille yhteisiä aineita. Helsingin saksalainen koulu on sikäli poikkeus, että se on yksityinen kielikoulu. S2-suomen opetusta järjestetään jo senkin takia, että Suomessa on mielekästä osata suomea, jotta voi integroitua Suomeen ja jäädä tänne asumaan. Kunta voi kyllä paikallisesti päättää minkä tahansa kielen opettamisesta äidinkielenä, jos siihen intoa ja resursseja riittää.

Kotioppijan edistymisen seuranta

Yksi toistuvista ongelmista on kotiopetuksen seurannan tavoista ja paikasta sopiminen. Osassa kuntia tutkivat opettajat sopivat joustavasti siitä missä tavataan ja mikä riittää näytöksi, mutta liian usein on tilanteita, joissa tutkiva opettaja ilmoittaa, ettei seurantaa voi toteuttaa muualla kuin koulussa ja sanelee seurannan tavat. Pahimmillaan kotioppijan on odotettu osallistuvan kahtena päivänä koepäiviin koululle ja kummankin päivän pituudeksi on ilmoitettu kuusi tuntia. Yleisöstä esitettiin kysymyksiä kuinka huoltaja voisi puuttua tällaiseen sanelupolitiikkaan, sillä kotiopetukseen koulusta siirtyneellä lapsella voi olla taustalla esimerkiksi altistumista sisäilmaongelmille koulussa, kiusaamista tai muuta kouluahdistusta.

Kajaston mukaan lähtökohta on se, että asuinkunnalla on velvollisuus seurata oppivelvollisuuden etenemistä. Asuinkunta nimeää tutkivan opettajan ja olisi hyvä ohjeistaa tutkivaa opettajaa olemaan yhteydessä kotioppijan huoltajaan mahdollisimman pian, jotta tutkiva opettaja ja huoltaja pääsevät sopimaan seurannan käytännön järjestelyistä heti kotiopetuksen alkaessa. Kunta ei voi päättää seurannan tavoista vaan niistä sopivat tutkiva opettaja ja vanhempi yhdessä. Kun seurannan tavoista sovitaan mahdollisimman varhain, erimielisyydet eivät kasaudu lukuvuoden lopulle. Ensimmäisessä yhteydenotossa on hyvä käydä läpi vanhemman ja tutkivan opettajan vastuut ja velvollisuudet ja sopia missä ja kuinka usein edistymistä seurataan.

Lainsäädännössä ei määrätä seurannan tavoista mitään, ja siksi OPH:n ohjeet hyvistä käytännöistä ovat olemassa. Jos koulun päästä ollaan siitä huolimatta joustamattomia, Kajasto vinkkasi sekä tutkivaa opettajaa että huoltajaa tutustumaan opetussuunnitelman (POPS 2014 s. 35–36) kohtaan kodin ja koulun yhteistyöstä, mikä pätee myös kotiopetukseen: koulun on tuettava perhettä kasvatustehtävässä. Huoltaja tuntee lapsensa parhaiten, joten hän tietää myös parhaiten mitkä seurannan tavat ovat mahdollisia ja mitkä eivät ainakaan tule toimimaan. Luottamusta rakennetaan kuuntelemalla perhettä, ei määräilemällä. Lisäksi Perusopetuslakiin on tulossa lisäys 3 § a lapsen edun ensisijaisuudesta. Kotiopetus on yksi laillinen tapa hankkia koulusivistys ja siinäkin on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu.

Opetusneuvos neuvoi sopimaan ensinnäkin siitä, edetäänkö opinnoissa vuosiluokkien mukaan vai niihin sitomattomasti. Toinen peruslähtökohta on sopia käyttääkö huoltaja kunnan opetussuunnitelmaa vai laatiiko hän oman suunnitelman. Oma suunnitelma olisi syytä olla tutkivalla opettajalla nähtävillä, jotta hän voi arvioida edistymistä suhteessa suunnitelmaan. Kolmantena on hyvä sopia millä tavoin edistymistä osoitetaan ja kuinka usein. Riittääkö palaveri kerran vuoteen vai toivooko perhe tiheämpiä tapaamisia? Toimitetaanko näyttöjä portfoliona, raporttina, videoina ja toimitetaanko nämä etukäteen vai katsotaanko vasta tapaamisessa? Kokeet ja numeroarvostelu eivät ole itsestäänselvyys: esimerkiksi perusopintojen loppuvaiheessa erityinen tutkinto arvosanoineen voi tulla kyseeseen tai sitten edistymisestä tehdään kirjallinen ilmoitus kuntaan, johon vähimmillään riittää toteamus tutkivalta opettajalta, että opinnot edistyvät. Esimerkiksi kirjalliset kokeet eivät ole kovin mielekkäitä ensimmäisellä luokalla osoittaa edistymistä, sillä kaikkien lukutaito ei vielä tuolloin ole kovin kummoinen.

Paikka seurannan toteuttamiselle on niin ikään sovittava tutkivan opettajan ja vanhemman kesken. Paikka voi olla mikä tahansa rauhallinen tila koulussa, perheen kotona, kirjastossa tai vaikka kahvilassa. Kajasto nostin myös etäyhteydet yhdeksi mahdollisuudeksi, sillä korona-ajan jälkeen kaikille opettajille ovat Teams-palaverit tulleet tutuiksi, eikä voi vedota siihen, ettei osaa tietokonetta käyttää. Hän lupasi lisätä etäseurannan yhdeksi mahdolliseksi tavaksi myös OPH:n sivuille.

Paikan valintaan linkittyi kysymys siitä, tarvitseeko kotioppijan itse olla läsnä seurantatilaisuudessa. Kajasto vastasi alkuun, että miksi lapsen ei pitäisi olla paikalla, sillä lapsi on se, joka oppivelvollisuutta suorittaa. Yleisöstä tarkennettiin, että tämä liittyy juuri koululle pakottamiseen ja nimettyyn tutkivaan opettajaan.

Lapsella voi olla trauma koulusta: esimerkiksi yhdessä vanhemman kertomassa tapauksessa luokan opettaja oli huutanut oppilailleen ja hänen erityislapsensa koki koulun ilmapiirin uhkaavaksi ja siksi alisuoriutui koulussa. Tämä luokanopettaja määrättiin tutkivaksi opettajaksi, vaikka juuri tämän henkilön takia lapsi oli kotiopetukseen siirtynyt ja ei luottanut opettajaan. Kun seurantatapaamisia vaadittiin koululle, niistä jokaisesta seurasi takapakkia kotiopetuksessa, koska lapselle kouluympäristö palautti mieleen huonommuuden tunteen ja seurannan jälkeen kului aikaa palauttaa lapsen usko omiin kykyihin oppia. Tänä vuonna seuranta tapahtui Teamsissa ja lapsi oli ruudun ääressä luonteva ja rentoutunut ja kertoili lukuvuodestaan innostuneesti, koska ei pelännyt koululle menoa.

Tähän tapaukseen Kajasto huomautti, että Perusopetuslain 29 § todetaan oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön ja sitä lapsen luokka ei selvästi ollut. Tässä tilanteessa olisi rehtorin kuulunut käydä opettajan kanssa vakava keskustelu siitä, kuinka lasten kanssa ollaan. Toisekseen etäyhteys on aivan riittävä keino seurata opintojen edistymistä: siinä lapsi saa olla tutussa turvallisessa ympäristössään. Etäyhteys on toimiva ratkaisu myös ujojen sekä erityislasten kohdalla. Vieras kouluympäristö kuormittaa erityislasta merkittävästi. Siksi OPH:n ohje seurannasta kuuluukin niin, että tutkivalla opettajalla ja huoltaja on vapaus yhdessä sopia seurannan tavoista, jotta ne palvelevat lapsen etua parhaiten.

SuKon puheenjohtaja korosti, että usein kotioppijat osallistuvat seurantatilaisuuteen mielellään ja haluavatkin esitellä aikaansaannoksiaan. Kyse ei ole siitä, ettei vanhempia huvittaisi ottaa lasta mukaan tapaamiseen. Jos lapsi kieltäytyy menemästä koululle tai muualle kodin ulkopuolelle palaveriin, siihen on yleensä jokin hyvä syy.

Tutkivan opettajan vaihtaminen ja valitusreitit

Mikäli huoltaja kokee, ettei yhteisymmärrykseen ja kompromisseihin päästä seurannan tavoista, tutkivaa opettajaa voi vaihtaa. Järjestys on seuraava: ensin otetaan yhteyttä tutkivan opettajan esimieheen eli rehtoriin ja pyydetään vaihtoa. Mikäli rehtori ei tähän perusteluista huolimatta suostu, otetaan yhteyttä tämän esimieheen, joka usein on kunnan opetus- tai sivistystoimen johtaja. Sivistysjohtajaa niin kuin muitakin viranomaisia sitoo virkavastuu: kunnan on huolehdittava edistymisen seurannasta ja se on voitava selvittää niin, ettei siitä tule riitaa. Sivistysjohtajan ja rehtorin kuuluisi vähintään selvittää mikä yhteistyössä opettajan ja vanhemman välillä ei toimi. Huoltajan kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää. Tutkiva opettaja voi olla myös toisesta kunnasta, jolloin tämä raportoi opintojen edistymisestä lapsen asuinkuntaan. Asuinkunnan pitää tällöin maksaa korvaus tutkivalle opettajalle tehdystä työstä ja tästä on sovittava kunnan ja tutkivan opettajan kesken.

Mikäli sivistysjohtajakaan ei asiaan puutu, hän on vastuussa kunnalle eli kunnanvaltuutetuille. Kajasto neuvoi olemaan yhteydessä myös valtuutettuihin, että opetuslautakunnassa ja kunnanvaltuustossa kotiopetuksen seurannan tavat linjattaisiin asianmukaisesti. Valtuutettujen kautta ohjeistusta voidaan myös muuttaa ja kehittää. Siksi kotioppijoiden huoltajien on hyvä olla tietoisia myös tästä väylästä ja hyödyntää paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Käytänteet on kuitenkin sovittava paikallisesti, koska kuntien välillä on suuria eroja siinä, kuinka sivistystoimi on järjestetty: esimerkiksi Vantaa on jaettu neljään alueeseen, joihin jokaiseen on määrätty yksi tutkiva opettaja. Pienissä kunnissa piirit taas ovat hyvin pienet, mikä voi osaltaan myös vaikeuttaa sopimista.

Yleisöstä esitettiin toive, voisiko OPH ottaa kourallisen opettajia, jotka koulutettaisiin tekemään kaikki kunnan seurannat, että he ymmärtäisivät varmasti, mistä kotiopetuksessa on kysymys. Vaihtuvat tutkivat opettajat ja saman perheen lasten seurannan hajauttaminen monelle eri opettajalle on kuormittavaa etenkin, jos huoltaja joutuu kertaamaan perusasioita joka kerta alusta asti. Moni vanhempi kokee turhauttavaksi, että Suomessa kotiopetuksen seuranta ei ole tasa-arvoista asuinkunnasta riippumatta ja laatu vaihtelee suuresti eri kuntien välillä. Tosin niin vaihtelee myös erityisopetuksen laatu koulujen ja kuntien välillä, mikä on yksi kotiopetukseen siirtymisen syy. Kaikki koulut eivät kykene tarjoamaan oikeanlaista ja riittävää tukea erityisoppijalle ja siksi huoltaja ottaa lapsen kotiopetukseen. Tällaisissa tilanteissa luottamus perheen ja kunnan välillä on puolin ja toisin valmiiksi heikko ja rakentavaan yhteistyöhön on työlästä päästä. Tällaisissa tilanteissa vanhemmat kokevat ristiriitaiseksi sen, että kouluista ei löydy luottoa kotiopetuksen laatuun, vaikka osasyy kotiopetukseen on voinut johtua koulun opetuksen laadusta.

Kajasto vastasi tähän, että OPH järjesti elokuussa 2021 Aamukahvi-webinaarin kotiopetuksesta kunnille ja kouluille. Osallistujia oli noin sata eri kunnista ja kouluista ja heidän kanssaan käytiin läpi sitä, mitä kotiopetus on. Neuvontaa antoivat Kajaston lisäksi Maj Engelholm ja juristi Matti Lahtinen. Kunnista tulevien kyselyjen määrä on jonkin verran vähentynyt, mutta vastaavalle neuvontawebinaarille vaikuttaisi olevan tarvetta taas tulevana syksynä. Kajasto pohti miten vanhempien äänen saisi vielä paremmin kuuluviin ja ehdotti SuKolle kyselyn koostamista hyvistä ja huonoista käytänteistä. Kyselystä voisi koostaa raportin, jonka OPH voisi julkaista sivuillaan ja avata näin kuntien suuntaan vanhempien hyviä ja huonoja kokemuksia.

Näytöt ja päättöarviointi

Yleistöstä esitettiin kysymys miten pitäisi toimia tilanteessa, jossa aluksi kunnan kanssa oli sovittu, että etäkoulu Kulkuriin toimitetut näytöt olisivat riittäneet loppuarviointiin ja arvosanaehdotukseen, mutta rehtori alkanut myöhemmin vaatia, että lapsen tulisi vielä koululle tulla erikseen antamaan näyttö taito- ja taideaineista. Osaaminen pitäisi siis osoittaa kahteen kertaan.

Kajasto vastasi, että Kulkuri on tarkoitettu ulkomailla asuville suomalaislapsille, joilla ei ole kotiosoitetta Suomessa. Kulkuri ei voi antaa arvosanoja tai tehdä päättöarviointia, jolloin erityisen tutkinnon oppiaineista ottaa vastaan Viikin normaalikoulu Helsingissä. Tässä tapauksessa Kulkuria käyttää jatkuvasti ulkomailla oleskeleva lapsi, jolla on kuitenkin asuinkunta Suomessa ja siksi edistymisestä ja päättöarvioinnista vastaa asuinkunta ja tutkiva opettaja.

Kulkurissa tehtävät perustuvat POPS tavoitteisiin ja tehtävien suoritukset ovat näyttöä, jotka tutkiva opettaja voi käydä katsomassa ja todeta, että opinnot ovat edenneet tavoitteiden mukaisesti. Päättöarvioinnin tavoista kannattaa hyvissä ajoin sopia tutkivan opettajan kanssa miten näytöt otetaan huomioon etenkin silloin, jos on epävarmaa pääseekö lapsi ylipäätään fyysisesti käymään koululla. Tällainen etänä annettava näyttö voisi olla esimerkiksi videopäiväkirja kotitalouden tavoitteista: lapsi voi videolla leipoa pullaa ja selostaa samalla miten tässä toteutuvat kotitalouden oppiaineen tavoitteet. Samoin esimerkiksi videotallenne huoneen siivouksesta, silittämisestä tai videopäiväkirja liikunnasta voivat olla sellaisia näyttöjä, joiden pohjalta tutkiva opettaja antaa arvosanaehdotuksen perusopetuksen päättöarviointiin. Oppivelvollisuuden perimmäinen tavoite on kuitenkin se, että lapsi saa opetussuunnitelman mukaisen sivistyksen eikä jää siitä paitsi. Tavat sivistyksen hankkimiseen ja näytöt osaamisesta ovat sovittavissa ja sovellettavissa.

Koulujen ja kuntien kielteiset asenteet kotiopetukseen

Illan loppua kohden vanhemmat toivat esiin kysymyksen siitä, miksi kotiopetukseen suhtaudutaan joissain kunnissa tai kouluissa kielteisesti. Esimerkki syrjivästä kohtelusta liittyi poistoon menevien oppikirjojen hävittämisestä: aluksi eräs huoltaja oli rehtorin luvalla ollut saamassa poistoon meneviä oppikirjoja käyttöönsä, mutta kun selvisi, että kirjat olisivat menneet kotioppijoille, rehtori määräsi kirjat hävitettäväksi. Opetusneuvos huomautti, että tuollainen toiminta on sekä syrjivää että kestävän kehityksen vastaista. Tämän kaltaisesta toiminnasta olisi syytä jututtaa rehtorin esimiestä. Vastaavia tapauksia on tullut yhdistyksen tietoon silloin tällöin, koska koulut vaikuttavat ajattelevan, ettei heidän tarvitse tarjota edes poistokirjoja kotioppijoille, koska huoltajat valitsevat käyttämänsä opetusmateriaalit itse. Ei silti ole kiellettyä antaa poistokirjoja kotioppijoille.

Opetusneuvos arveli asenteisiin vaikuttavan tiedon puute ja mielikuvat maailman parhaasta koulujärjestelmästä. Kaikki viranomaiset eivät tunne Suomen lainsäädäntöä oppivelvollisuudesta ja perusopetuksesta, vaikka vähintään kunnan opetustoimessa se kuuluisi tuntea. Suomessa ei ole koulupakkoa ja siksi kunta ei voi estää kotiopetusta, muttei myöskään painostaa siihen. Lisäksi ei tunneta hyvin sitä, millaista arki kotiopetuksessa käytännössä on.

Toinen syy Kajaston mukaan voisi olla inhimillinen huoli lapsesta ja epäluottamus siihen, voiko kotona oppia yhtä hyvin kuin koulussa. Suomalaisilla on yleisesti vahva mielikuva siitä, että meillä on laadukas peruskoulu ja opettajankoulutus, etenkin erityisopettajilla. Tätä eetosta vasten kotiopetus herättää epäilyksiä ja kyseenalaistetaan se, voiko kotona yleensä oppia. Voi olla vaikea luopua lähtöoletuksista ja ymmärtää, että kotiopetuksessa voi hyvin omaksua saamat tiedot ja taidot kuin koulussa.

Viimeiseksi pohdittiin mahdollisuutta voisiko lainsäädäntöä muuttaa siten, että Suomessa olisi valtakunnallinen etäkoulu ikään kuin kunnan järjestämän opetuksen ja kotiopetuksen välimaastossa. Etäopetus on kyllä huomioitu POPS:ssa lähinnä yksittäisten oppiaineiden toteuttamiseksi, mutta koska koulun on taattava turvallinen oppimisympäristö, on kouluissa järjestettävä etäopetusta seuraavalle oppilaalle valvoja luokkatilaan. Kuinka oppilaan turvallisuuden takaaminen tapahtuisi sitten etäyhteyden päässä ja minkä ikäisen lapsen pystyisi jättämään kotiin yksin seuraamaan etäkoulun opetusta? Korona-aikana osalle etäkoulu oli rankkaa, mutta osa toisaalta nautti siitä. SuKon puheenjohtaja näki etäkoulun hyvänä tulevaisuuden vaihtoehtona niille, joita kouluympäristö kuormittaa tai jotka eivät pysty osallistumaan opetukseen koulurakennuksessa esimerkiksi sisäilmaoireiden takia. Loikka kotiopetukseen voi toisaalta tuntua liian rajulta, ja siksi valtakunnallinen etäkoulu olisi varteen otettava mahdollisuus. Täyden etäkoulun järjestäminen ei varmasti ole yksinkertaista, mutta tuskin ongelmat olisivat sellaisia, että niitä olisi mahdotonta ratkaista.

Opetusneuvos toivotti illan päätteeksi kotiopetusperheille hyvää kesää ja kannusti SuKoa kyselyn teettämiseen, josta voisi toimittaa raportin OPH:lle syksyksi. SuKon puolesta olemme iloisia siitä, että opetusneuvos on valmis viemään vanhempien kokemuksia ja tuoda ääntämme kuuluviin koulujen ja kuntien suuntaan.

Teksti: Johanna Salminen

Lähteitä

Oppivelvollisuuslaki 1214/2020 – https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20201214

Perusopetuslaki 628/1998 – https://finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980628?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika %5D=Perusopetuslaki

Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014 – https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika %5D=syrjint%C3%A4

OPH Kotiopetus – https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kotiopetus

Asetus perusopetuslain valtakunnallisista tavoitteista ml. Tuntijaosta (793/2018) – https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180793?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika %5D=tuntijako

Asetus perusopetuslain valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta 422/2012 – https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2012/20120422?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika %5D=tuntijako